Shamrock HillOlet juuri tulla tupsahtanut virtuaalisen haflingertallin etusivulle, tervetuloa siis! Heti alkuun tahtoisin painottaa sitä, että tallia ei oikeasti ole olemassa, kuten ei myöskään hevosia tai mitään toimintaa, mitä tallilta löytyy. Kaikki tällä sivustoilla on täysin ylläpitäjän mielikuvituksen tuotetta, eräänlainen leikkikenttä siis.
Shamrock Hillistä tulet löytämään nyt tällä hetkellä ja tulevaisuudessa vain halingereita, jotka ovat valloittaneet minun sydämeni syystä, jota en oikein itsekään tiedä. Rotuna haflingerit ovat oikein mainioita, ulkonäköä löytyy, kuten myös kapasiteettia eri lajeihin. Lisäksi haflingerit ovat perusluonteeltaan varsin ystävällisiä ja lojaaleja otuksia ja juuri tämänlaisia hevosia meiltäkin löytyy.
Hevoslaumamme koostuu useista, hienoista yksilöistä, joille on kullekin asetettu tavotteita. Jokaista hevostamme hoidamme suurella sydämellä ja lämmöllä, eikä meillä jää yksikään hevonen ilman huomiota missään vaiheessa.
Tilamme ovat siistit ja sopivan tilavat, vaikka talli onkin kaikkea muuta kuin juuri valmistunut. Kiiltäviä kaltereita ja täysin pölytöntä tallia on aivan turha odottaa. Kaikki tarvittava meiltä kuitenkin löytyy, suuria karsinoita, pesumahdollisuudet, säilytyspaikat varusteille ja ruoille sekä tietenkin omat, turvalliset tarhat tallirakennuksen välittömässä läheisyydessä. Ja koska tallillamme pyörii pienimuotoista kasvatusta, on hyvä löytyä myös muutama varsomiskarsinakin.
Ilmapiiri Shamrock Hillissä pyritään pitämään suht' asiallisena ja määrätietoisena, vaikkakaan emme anna stressin ottaa valtaa, emmekä anna muiden sanella ehtoja toimintatahdillemme. Hevosia treenataan ja kilpailutetaan aktiivisesti, toisina kuukausina enemmän, toisina sitten taas hieman vähemmän. Olemme huomanneet, että kun stressin taso vähenee, löytää yhä useampi tiensä meille ja kaikilla on mukavampaa.
Terveisin, Nenna (VRL-02377, ERI)
Shamrock Hill sijaitsee Windsor Virtual Villagessa tontilla numero 12.
Päivitykset25.10.2011: NJ-näyttelyistä on saatu lähes kaikki tulokset ja nyt puuttuvien perään huudellaankin - taas. Lisäksi hevoset saivat kilpailukalentereihinsa rutkasti täytettä, kun jaksoin vihdoin laitella sijoitukset muotoon ja jopa sivuille asti, useat yksilöt ovatkin villien kisojen puolesta valmiita niin YLAan kuin VPA:n laatuarvosteluun. Jatkossa koitan keretä kilpailemaan myös jaosten alaisissa (KRJ ja ERJ) ja pitäisi varmaan noita tekstejäkin alkaa katteleen konimuksille. 28.08.2011: Ensi viikon aikana saadaan luultavastikin tulokset NJ-näyttelyihimme, pajhoittelut jälleen tulosten viivästymisestä! Tänään talliimme asteli Shamrock's Pontiac, meidän oma kasvattimme, joka oli ensimmäiset kuusi vuottaan elämästään Tijuanan hoivossa, mutta palasi nyt kasvattajalleen. Pontiacin koulutus on päättynyt ja todellinen kisaratsun elämä pääsee pikku hiljaa starttaamaan. Viekäähän herralle porkkanoita, kyllä se makupaloista tykkää! 09.08.2011: NJ:t ovat suhteellisen hyvällä mallilla, tuomarit on löydetty jokaiseen luokkaan ja enää puuttuu tulokset parista luokasta + BIS. Heppojen sivuja on myös päivitelty oikein urakalla nyt parin viimeisen päivän aikana ja alkaahan noita sijoituksiakin näille kertymään, villeistä lähinnä, kun jaosten alaisia ei olla niinkään päästy kisaamaan niiden nopean täyttymisen vuoksi. Myöhemmin niitä sitten. Elossa ollaan, vaikkakin päivitykset ovat aika harvassa, pistetään tällä kertaa kesän piikkiin! ;) 15.06.2011: Vihdoin ja viimein saimme loputkin tulokset julki toukokuun näyttelyistä! Pahoittelut tulosten viivästymisestä, mutta oli pienoisia ongelmia saada tuomareita (tai heiltä vastauksia kyselyihini) ja lisäksi IRL-elämä poiki perheenlisäystä. :) Nyt kuitenkin tulokset lähetetty myös BIS-listalle ja seuraavia näyttelyitä harkitaan ja kartoitetaan ajankäyttöäni. 14.04.2011: Shamrock Hill hyväksyttiin Windsor Virtual Villageen tontille numero 12. Lisäksi hevosille on päivitelty kisoja kalentereihin ja uuden NJ:t ovat suunnitteilla. 25.03.2011: Kasvattilista laitettu ajantasalle sekä hevosten sukutauluihin korjattu oikeat osoitteet Rimeyardon hevsoten osalta. Talliin asteli myös muutama uusi asukas, omia kasvatteja, jotka vihdoin saivat sivutkin. Käykäähän moikkaamassa siis Sophiea, Liselottea sekä Usheria! Diana nappasi maaliskuun kantakirjaustilaisuudesta KTK-II -paikan! Vau! 18.03.2011: NJ-näyttelyt on hyväksytty kalenteriin hetki sitten ja vielä mahtuu lähes kaikkiin luokkiin osallistujia. Näyttelyt ovat jälleen avoinna vain ERI:n jäsenille, joten kipin kapin osallistumaan, jos jäsenyys ko. seuraan löytyy -> kutsu. Diana on ilmoitettu kantakirjattavaksi, peukkuja, peukkuja! ;) Talliin asteli uusi tamma, ikäähän sillä jo alkaa olemaan, mutta virkeä neito kyseessä, joten katsomme, josko hänestä vielä jotain saisimme aikaan. Tutustukaamme uuteen kaunokaiseen, DWS's Sereneen! 03.03.2011: Uudet NJ-näyttelyt anottu, hyväksymistä odotellen siis. Osallistumisia ei vielä oteta vastaan. Kuten varmasti huomaattekin, on sivuillamme jälleen ulkoasu vaihtunut, tällä kertaa ruskean sävyiseen ja mielestäni huomattavasti tyylikkäämpään ja selkeämpään kuin edellinen. Mielipiteitä puolesta ja vastaan voipi halutessaan kirjustella vieraskirjaan tai vaikkapa mailiinkin. Suuremman päivityksen yhteydessä lähetin Nadjan vihreille laitumille, johtuen tamman heikentyneestä kunnosta ja yleisestä apaattisuudesta. Lepää rauhassa! Hevosien sivuja päivittelin myös urakalla, lähes jokaiselle tuli kisatuloksia lisää sivuillensa sekä muutamille innostuin vallan rustaamaan päiväkirjamerkinnät. Seuraavana vuorossa olisikin orien haku tammoilleni ja uusien hevosten maailmaan saattaminen. 04.02.2011: Näyttelyt jälleen menossa, vielä kerkee mukaan, jos kuuluu Eliittiratsastajiin! 09.01.2011: Menestystä vuodelle 2011 kullekin täysin tasapuolisesti! :) 20.12.2010: Jälleen mukana kuvioissa, etusivullekin saatiin vihdoin ja viimein tämä nykyinen ulkoasu. 12.11.2010: Vihdoinkin kaikki hevoset kantavat uutta ulkoasua, viikonlopun aikana koitan saada muutkin sivut kuosiin. 08.11.2010: Lähes jokaisen hevosen sivuille on saatu jo uusi ulkoasu, puuttuikohan enää kahdelta vai kolmelta. Pea ja Stingy saivat vihdoin muistosivunsa, jotka löytyvät Asukkaat-sivun alalaidasta, käykäähän muistelemassa. :) 03.11.2010: Pea ja Stingy ovat kuolla kupsahtaneet ja muistosivut ovat ajankohtaiset. Vielä en kuitenkaan saanut aikaan niitä tehdä, mutta ehkäpä lähiaikoina. Levätkää rauhassa, mamman omat mussut! 08.10.2010: Luvattoman pitkä tauko Shamrock Hillin päivittelyssä, anteeksi paljon! 19.07.2010: Viimeisimmästä raapustuksesta onkin kulunut aikaa muutama viikko. Tällä välin olen kuitenkin kerennyt ahkeroimaankin, hevisolle on lisäilty sivuillensa kilpailuja sekä näyttelyt on järjestetty, ainoastaan BIS-kehä on tuomaroimatta vielä. 28.06.2010: Diana, tallin nuorin kaunokainen, sai omat sivut, käykäähän rapsuttelemassa pikkutammaa :) 27.06.2010: Vihdoin ja viimein kesäurakka ohitse, nyt on taas oikea suurpäivitys tehty, niin ulkoasulle kuin teksteillekin. :) Uudet näyttelyt samalla suunnitteille. 15.06.2010: Näyttelyiden BIS-kehän tulokset julki! Muutamille hevosille ulkoasun vaihtoa hieman raikkaampaan ja kesäisempään. 31.05.2010: Meneillään oleviin näyttelyihin saatiin tuloksia, muutamista luokista uupuu vielä. 29.04.2010: Kasvattilistan päivitys, Nadjan ja Plumpon sivuille muutamia sijoituksia lisätty. 24.04.2010: Tulokset näyttelyihin. 08.04.2010: Tallin hevoset pääsivät hieman kilpailemaan villien kisojen muodossa. Aikaisemmista kisoista odotellaan vielä tuloksia, mutta eiköhän jostain jotain kotiin tuomisiakin riitä? :) 26.03.2010: Näyttelyiden osallistujia lisätty mailista listoille. Vieläkin tilaa löytyy :) Ulkoasua vaihdoin hieman raikkaammaksi, mielipidettä ja muuta kommenttia otetaan mielellään vastaan vieraskirjassa tai vaikka mailitse. 21.03.2010: Muutamia varsoja lisäilty sivuille. 15.03.2010: Uudet näyttelyt anottu ja hyväksytty kalenteriin! Viekku luettu ja vastattu. 02.03.2010: Näyttelyihin tulokset! 28.02.2010: Kaikille sivuille saatu vihdoin uusi ulkoasu. Mielipiteitä puolesta (ja vastaan) otetaan vieraskirjassa :) Näyttelyihin odotellaan vieläkin tuloksia... 23.02.2010: Talliin asteli kolme uutta heppasta. 19.02.2010: Näyttelyiden viimeiset osallistumiset tänään! |
Yhteys: nennukka89@gmail.com Vieraskirja Suosittelemme: VRL, NJ, Orikatalogi Eliittiratsastajat Rimeyard Haflingers |
Ulkoasun © Nenna | otsikon kuvan © Genesis Farm | koristekuvan © Deer Haven Farm